Pikkuvaimo kirjoittaa avioliitosta

Avioliitto, tuo pyhä liitto. Ihmisten ja kirkon edessä solmittu elinikäinen lupaus yhteisestä elämästä.(Kirkko toki on valinnainen asia, sillä tietysti jokainen solmii oman liittonsa itse oikeaksi katsomallaan tavalla). Lupaus tahtoa rakastaa, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa. Aika iso asia, ei mikään pikkujuttu. Pikkuvaimon mielestä. Kahden ihmisen yhteiselo ei koskaan ole kovin yksinkertaista, sillä yhteen on soviteltava kahdet erilaiset tarpeet ja tunteet, tottumukset ja käytännöt. Kompromiseilta ja yhteentörmäyksiltä ei pitkällä tähtäimellä mitenkään päin vältytä. Molempien on ihan pakko oppia löytämään ikiomat erilliset keinonsa luovia avioliiton satamassa ilman isompia kolareita. Kaikki asialliset keinot ovat tässä navigoinnissa sallittuja ja tärkeitä.

Always remember to be happy

Oma laituri <3

Toinen soutaa ja toinen navigoi

Pala taivasta

Kun tapasin aviomieheni, me keskustelimme jo toisilla treffeillämme avioliitosta, muistaakseni aamukahvilla auringossa. Keskustelimme siitä, että kumpikaan meistä ei ollut löytänyt ihmistä jonka kanssa haluaisi solmia avioliiton. Olimme yksimielisiä siitä että avioehto olisi järkevää ja reilua toteuttaa mahdollista avioliittoa solmittaessa. Olimme yksimielisiä siitä, että jos kumpikaan meistä haluaisi ikinä mennä naimisiin, olisi se elämän pituinen retki, tosissaan solmittu kahden tasavertaisen ihmisen välinen liitto.

Kaksi samanlaista tuolia kahdelle yhdessä istuttavaksi <3

Kului ehkä noin vuosi yhteiseloa, retkineen ja seikkailuineen. Uusperhearki iski päällemme talven pimeydessä, ja arki ei tietenkään koskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Toisen meistä ex saattoi ilkeillä meitä kohti ikävillä ja asiattomilla kommenteilla tai tekstiviesteillä, joista yhdessä päätimme olla välittämättä. Me selvisimme koko turbulenssista ihan vain elämällä omaa vauhdikasta arkeamme eteenpäin. Mielestämme elämä on tehty elettäväksi. Sitä elämistä tehdään menemällä eteenpäin, sekä katsomalla samalla eteenpäin ettei kompastuisi.

Opin sekä ikuisesti opettelen boulderoimaan!

On navigoitu erinäisissäkin tilanteissa, on.

Perille on löydetty

Meidän avantomme jäätyy aina uudelleen kestäväksi astua, olemme sitäkin kokeilleet!

Tuli siinä sitten eräs aurinkoinen syksyaamu, hyvän kahvin kera tietysti. Tuleva aviomieheni yllättäen suu täynnä leipää kysyi, kuin ohimennen, olisiko mitään jos järjestettäisiin tosi isot kesäjuhlat tulevana kesänä. Oli hetken hiljaisuus kun ajattelin asiaa, ja sitten hymyilin. Vastasin että ai vähän niinkuin kesähäät vai...? No siitä kuulemma olisi kyse, meidän kahden kesähäistä. Sopihan se, ja muistaakseni hörppäsimme yhdessä vielä toiset kupit kahvia ennen töihin lähtöä. Päätin silloin itsekseni että kihlasormukseni olisi hopeinen Kalevalakoru. Nimeltään ”Riite”. Ja sehän se nyt sitten on.

11/2015 Kalevalakoru: Riite

Lujaa tekoa tuo kihlasormus

Kihlasormukselle löytyi pari odottamaan kesää 2016

Kangasniemen työväentalo oli kuin luotu kuumia kesähäitä varten meidän mielestämme!

Hääjuhlat olivatkin sitten asia erikseen. Ihanimmat ja iloisimmat hikisen kuumat aurinkoiset kesäbileet missä olen ikinä ollut! Pappimme oli juuri sopivan sekaisin, ystävämme ja läheisemme lapsineen olivat kaikki hyvin riehakkaissa tunnelmissa, ja kuten rakas iso sukuni asian ronskisti ilmaisee: loppujen lopuksi oli ”kokosukukännissä”. 

Hulmuava hääpuku!

Kangasniemen kirkko

<3

Kaunista mielestäni on se, että me olemme avioliitossa omasta vapaasta halustamme ja tahdostamme.

Rakkaus on vapautta.

Avioliitto on uskoa, toivoa ja ennen kaikkea rakkautta.

T: Pikkuvaimo vuosimallia 7/2016